Verkostoituminen on myös kyläasiamiehen työlle ja Toimivat kylät-hankkeelle välttämätöntä. On tärkeää tutustua toisiin toimijoihin, niin maakunnallisiin kuin paikallisiinkin kyläasiamiehiin, heidän tekemisiinsä ja parhaisiin käytäntöihin. Hyöty ei tule vain meille uusille, vaan myös kauemminkin toimineet hyötyvät uusien tapaamisista ja omasta osaamisestaan jakamisesta (sekä uusien innokkaiden kuuntelemisesta).
Ensimmäisenä tutustumiskäynti luonnollisesti oman kattojärjestön Uudenmaan kylien kyläasiamiehen luona ja käynti siellä poiki paljon uusia ideoita ja yhteistä tekemistä, joista lopuista tullaan pian kertomaan lisää, mutta ensimmäisenä on 27.3.2019 Kylätreffit Lohjan ABC:llä klo 18-20

Olemme käyneet tutustumassa myös naapuriin, kaupungin palkkaamaan Salon kyläasiamieheen, heidän lähidemokratiamenneisyyteen ja kylien aktiivisuuteen. Saimme myös todella upean Kaupunkitiedotteen käsiimme.

Se on lehti!

Tutustumista kyläasiamiehiin ja kyläasiamieshistoriaan ei voi jatkaa, jos ei käy vierailulla Varsinais-Suomen kylien toimistolla.
Toimisto on yhteinen monen samanhenkisen järjestön ja toimijan ja yhteisöllisyyden voi aistia heti ovella.
Varsinais-Suomen kyläasiamiesten työpari oli yhdistelmä kokemusta, intoa, uuden tuomista ja vanhan säilyttämistä. Historiaa on takana jo lähes 20 vuotta, mutta silti ei ole jumiuduttu, vaan halutaan kehittää kokoajan ja tuoda nykypäivää tekemiseen ja näkymiseen. Varsinais-Suomen kylillä toinen kyläasiamies onkin kyläaktivaattori, joka kuvaa kyliä ja kerää heidän kulttuuriaan talteen kuvin ja videoin. Heillä on Youtube-kanava, jonka laitoimmekin heti seurantaan! https://www.youtube.com/channel/UCKObSJ3EZEpuIRGyk9eXlYQ
Kaikilla vierailuillamme olemme törmänneet samoihin kysymyksiin, joita on jo pyritty pidemmän aikaa myös muissa yhdistyksissä ja järjestöissä ratkaisemaan:
- miten saadaan nuoret mukaan
- Miten luodaan vetovoimaisempaa yhdistystoimintaa
Muistathan valtakunnallisen Avoimet kylät-tapahtuman 8.6.2019! Vielä ehtii ilmoittautumaan!