Kirjan voi tilata puheenjohtajalta sähköpostiviestillä.
Kirjan kansikuva symboloi aikaa kestävää lohjalaista tietoisuutta kaupungin moniarvoisesta elinvoimasta.
Vuonna 2009 päätti silloin vasta vuoden ikäinen Lohjan Kylät ry käynnistää kyläkirjaprojektin. Tavoitteeksi asetettiin Lohjan kylien ja kaupunginosien esittely sekä vakituisille että kesälohjalaisille ja heidän vierailleen.
Kirjan mukana voit tehdä kotioloissa kiertomatkan Lohjalla, jos se on jäänyt tekemättä. Näet monimuotoisen Lohjan paikallisten asukkaiden silmin. Kirja sopii erinomaiseksi matkaoppaaksi silloin, kun päätät lähteä tutustumaan Lohjan eri osiin.
Kirja arvoitiin alun perin valmistuvan 2010-luvun alkupuolella. Kuntaliitoskeskustelujen käynnistyttyä päätettiin aikataulua siirtää. Haluttiin varmistua siitä, että kirja on valmistuessaan ajankohtainen ja sellaisena mahdollisimman pitkään säilyy.
Kirja kattaa 42 toiminnallisesti yhtenäistä aluetta, joista jokaisesta on yksi tekstikokonaisuus. Kaikki laajan Lohjan 189 kylää ja kaupunginosaa ovat mukana. Alueen esittelyn alussa on kartta, jossa vesistöistä, saarista, kirkoista/pyhätöistä, kouluista, luontokohteista, seuran/kylätaloista, nähtävyyksistä ja kartanoista on merkintä ikoneina.
Kaikki tekstit ja valokuvat on tehty talkootyönä. Kirjoittajia on yli 70, kuvaajia yli 60. Lisäksi käyttöön on saatu kuvia 20 yksityishenkilön arkistoista, Lohjan Museolta sekä Lohjan Matkailupalvelun kuvapankista.
Kirjan hinta on 22 €.
Pysyvät myyntipaikat ovat:
• Kahvila Liisa, Laurinkatu 61
• Lohjan Matkailupalvelukeskus, Laurinkatu 50
• Lohjan Museo, Rovastinkatu 1
• Tytyrin elämyskaivos, Kuilukatu 42
• Saukkolan kirjasto, Kauppakuja 3
• Lohjansaaren joulu- ja muut torit, Pietiläntie 2
• Kärkölän kyläyhdistyksen, Immulan-Paunin kyläyhdistyksen, Maksjoki-seuran ja Routioseuran tilaisuudet
• Väänteenjoen alueella kirjaa myyvät Sirkka-Liisa Sourama ja Pauli Syrenius
• Karjalohjan kirjasto, Keskustie 88
• Sammatin kirjasto, Lönnrotintie 27
• Lohja Spa & Resort (ent. Kylpylä Päiväkumpu), Karjalohja