Kylätalo Kehrä on talkookeidas

Lämmin vastaanotto, puheensorinaa, naurua, tekemistä.

Sitä on kylätalo Kehrä. Se on ainutlaatuinen, ihmiset yhteen keräävä, se on kylän talo.

Kävimme tutustumassa Kehrän toimintaan ja saimme aimo annoksen yhteisöllisyyttä ja uusia ideoita kehittymään.

Kehrä toimii kaupungin kanssa hyvässä yhteistyössä ajatellen myös kaupungin kokonaisvaltaista kehittämistä ja työllistämistä,
Kehrä on esimerkiksi viimeisen kolmen vuoden aikana tarjonnut määräaikaisen työn kymmenelle työllistetylle ohjaamisen, kiinteistönhoidon ja taloustyön tekijöinä. Toiminnanjohtajan yksi tärkeistä tehtävistä onkin työllistettävien ohjaaminen ja tehtävien organisointi ja luonnollisesti kaiken tämän raportointi.

talkoissa

Kylätalossa on kahdeksan vuokratilaa, jossa on etätoimisto kuvataiteilijasta diplomi-insinööriin. Siellä on myös toimintahuone, jossa valmistetaan vaikkapa varainhankintatuotteita. Tuotteita on myynnissä talon sisääntuloaulassa.

Kehrä on todellinen talkootyön näyte ja yhteisöllisyyden mahdollisuus. Hyvä esimerkki Karjalohjan yhteisöllisyydestä on, kun Lohjan kaupunki oli myymässä kylätaloa, perustettiin Karjalohjan Kylätalo ry (ent. Karjalohjan Taidetalo ry) ja  adressi, jotta kylätalo säilytetään kyläläisten käytössä. Sen lisäksi he saivat 38 puoltavaa lausuntoa ja kyläläisten tuen. Talossa onkin edelleen vahva kylän tahdon henki.

HIstoria tallessa

Kylätalolla hyödynnetään laajasti investointi- ja kehittämishankkeita, jotta saataisi sitoutettua alueen toimijoita, tuotua enemmän esille sitä, että talo on kyläläisiä varten, pyritään kehittämään talon toimintoja, järjestetään tapahtumia.


Kehrässä voit pitää kokouksia, tapahtumia, koulutuksia, osallistua, tehdä, tai vain istahtaa lounaalle.

Kehrässä kertovat mielellään lisää itsestään ja toiminnastaan. http://kylatalokehra.com/

Kylätalo Kehrä on talkookeidas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Siirry sivun alkuun