Lake Lohja -esiselvityshanke

Hanke päättynyt 31.5.2011
Lake Lohja -esiselvityshanke

Lake Lohja – Kylien sekä kylä- ja kulttuuriretkeilyn kehittäminen Lohjanjärven alueella

Development of Villages and Village and Culture Touring on Lake Lohja District

Hankkeen toteutettavuusselvitys

Hankkeesta käytetään lyhennettyä nimeä Lake Lohja – esiselvitys

Hankeidea

Tehdään varsinaisen Lake Lohja -hankkeen tarpeellisuuden ja toteuttamismahdollisuuksien kartoittamiseksi toteutettavuusselvitys, jossa

Selvitetään lohjalaisen matkailun ja liikuntamahdollisuuksien edistämiseksi tehtyjen hankkeiden tulokset ja meneillään olevat hankkeet ja niiden tavoitteet. Mm. AKO Länsi-Uusimaa ja TTS Koulutus, Lönnrot opisto toimivat aktiivisesti näiden asioitten kehittämisessä tällä alueella.

Kartoitetaan kaikki pienetkin jollain tavoin matkailuun ja retkeilyyn liittyvät yrittäjät ja liikkujille palveluja tarjoavat yritykset ja yhdistykset sekä mahdollisuuksien mukaan myös kaikki matkailuyrittämistä ja luontoliikuntamahdollisuuksien tarjonnan lisäämistä suunnittelevat koko Lohjanjärven alueella.

Kartoitetaan kaikki ne taiteilijat, kuten lausujat, laulajat, valokuvaajat, muusikot, kuvataiteilijat ja tarinankertojat sekä taiteilijaryhmät kuten tanssiryhmät, erilaiset bändit, näytelmäryhmät ja muut, jotka olisivat kiinnostuneita osallistumaan lohjalaisen Lohjanjärven alueen kylämatkailun kehittämiseen.

Kartoitetaan kaikki kylän ja erityisesti liikuntamahdollisuuksien kehittämisestä kiinnostuneet kylä- ja asukasyhdistykset sekä muut vastaavanlaiset tahot ja mahdollisuudet toteuttaa ulkoilureittejä niiden alueilla. Kartoitetaan myös kylien kiinnostus lähteä tekemään kyläsuunnitelmia kylilleen. Tätä nykyä Lohjalla on vain kahdella kylällä kyläsuunnitelma ja Karjalohjalla kyläsuunnitelmia ei ole lainkaan.

Kartoitetaan mitä vastaavanlaisia kylämatkailun ja kyläläisten liikkumismahdollisuuksien kehittämiseen tähtääviä projekteja ja verkostoja löytyy Suomesta, esimerkkinä Teemapohjaisen kylämatkailun kehittäminen –valtakunnallinen koordinointihanke, hakijana Lomalaidun ry. Tavoitteena on johtaa ja koordinoida 12 pilottikyläksi valitun matkailukylän kehittymisprosessia kylämatkailun toimintamallia kehittämällä, tuotekehitystyötä tukemalla, markkinakanavien selvittämisellä sekä tiedonvälityksellä ja osaamisen lisäämisellä.

Etsitään ulkomailta yhteistyötahoja, jotka ovat suunnilleen vastaavankokoisilla alueilla toteuttaneet tai toteuttamassa kylämatkailun kehittämishankkeita. Tutkitaan mahdollisuudet toteuttaa myöhemmässä vaiheessa yhteinen kylämatkailun kehittämishanke joissakin muissa EU-maissa sijaitsevien kylien kokonaisuuksien kanssa. Tavoitteena on löytää malleja siitä, miten on saatu aikaan toimivaa, aitoa yhteistyötä yhdistysten, kyläläisten ja yritysten välille.

Kartoitetaan Lake Lohja-hankkeen rahoitusmahdollisuudet. Selvitetään miten Lake Lohja-hankkeen tuotteena synnytetyn Lohjanjärven alueen matkailu- ja retkeilytoimintojen ylläpito ja kehittäminen voitaisiin organisoida osaksi koko Länsi-Uudenmaan kylämatkailu- ja -retkeilyverkostoa.

Määritellään nykyisten ja potentiaalisten pienten matkailutoimijoiden ja kylien kehittämistä tekevien koulutustarpeet.

Tässä toteutettavuusselvityshankkeessa selvitetään ja tarkennetaan lähtökohtia varsinaiselle Lake Lohja-hankkeelle. Siinä on tarkoitus toteuttaa laaja retkeilyverkosto Lohjan kylien alueelle ja Lohjanjärven ympäristöön ja kartoittaa lähiruokatilanne koko alueella. On tarkoitus suunnitella erikokoisille ja erilaisista asioista kiinnostuneille ryhmille tarjottavia matkailutuotteita yhdistäen matkailu- ja muiden yrittäjien palveluita, taiteilijoiden esityksiä ja Lohjan erityisen rikas ja kaunis luonto sekä huomioiden nykyihmisten kiinnostus aitoihin pieniin asioihin ja halu kokea uusia elämyksiä. Lake Lohja-hankkeen päätuotteita olisivat erilaiset retket Lohjanjärven ympäri, kävellen, pyöräillen, osin soutaen ja eri tapoja yhdistäen. Lake Lohja-hankkeen on tarkoitus myös käynnistää kyläsuunnitelmien tekeminen laajenevan Lohjan kylissä ja koordinoida niiden toteuttamista.

Lake Lohja -loppuraportti