Yhteistyötä lähikoulujen kylillä

Valtaväylien aluetoimikunta päätti edellisessä kokouksessaan kutsua koolle ryhmän, joka pohtisi vaikuttamista lähikoulujen puolesta.

Eilen oli tämän ryhmän ensimmäinen tapaaminen ja ryhmä onkin laatimassa tiedotetta tapaamisesta. Tarkoituksena on avoin keskustelu ja läpinäkyvä toiminta. Keskustelua oli yhteisestä tekemisestä, vaikuttamistyöstä sekä alueen muidenkin koulujen tilanteista. Kuinka vastaanottava koulu kestää, miten mahtuu, kuinka (onko) Mäntynummen koulun suunnitelmissa on huomioitu Pullin koulun oppilaat? Hankesuunnitelma on kuitenkin hyväksytty niin, että alla oli päätös siitä, että kouluja ei lakkauteta.

Uusimaa on muuttovoittoinen maakunta, Lohja voisi hyvin olla yksi vetureista keskittymällä vahvuuksiimme. Lohjalle ei vedä kaupunkikeskusta, se ei tarjoa uutta tai erilaista pääkaupungin kupeessa. Lohja tarjoaa rauhallista ympäristöä, lähikouluja, maaseutua ihan työpaikka-alueiden likellä.

Oli todella upea tapaaminen, oli upeaa tavata vanhoja tuttuja ja ihanaa oli se, että uusiakin kasvoja on liittynyt mukaan. Niiden mukana uusia ajatuksia, uusia ideoita ja ennen kaikkea uutta näkemystä ja intoa!

Lisätietoa ryhmästä on tulossa tiedotteessa, mutta myös kyläasiamieheltä voit kysyä: lotta.paakkunainen@lohjankylat.fi

Lähikouluryhmää, Marjo-Riitta Salmela, Mika Eskola, Katriina Nousiainen
Yhteistyötä lähikoulujen kylillä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Siirry sivun alkuun