Lohjan Kylät ry

Kylä- ja asukasyhdistysten yhteistyöjärjestö

Yhdistyslaturi 3.4.2019 Nummen seuratalolla

Ykkösakseli järjesti Yhdistyslaturi -hankkeeseen kuuluvan Kipinää hyvistä käytännöistä -tapahtuman Nummen seuratalolla keskiviikkona 3.4.2019. Illan teemat olivat:

Paikalla oli osallistujia hyvin erilaisista yhdistyksistä Lohjalta ja muualta. Ilta aloitettiin Maarit Teurin lyhyellä puheenvuorolla, jonka jälkeen Emilia Osmala jatkoi aloittaen ryhmätyöt hyvien käytänteiden jakamiseen. Osallistujat saivat itse valita heitä kiinnostavat yhdistyksissä kehittämistä vaativat aiheet, ja näihin loimme ryhmissä omia onnistumisen reseptejä. Osallistujat valitsivat kolmeksi käsiteltäväksi aiheeksi uusien vapaaehtoisten rekrytoinnin, olemassa olevien jäsenten innostamisen ja motivoinnin ja vallan ja vastuun siirtymisen eteenpäin. Emilia painotti, että onnistuakseen muutoksissa on tärkeää rakentaa jo olemassa olevan päälle. Keskustelu ja kokemusten jakaminen ryhmissä oli innokasta ja opimme paljon toisiltamme. Lopuksi Jaana Joutsen kertoi Yhdistylaturi -kyselyn tuloksista ja tulevista tilaisuuksista.

Kiitos Yhdistylaturille ja Emilialle oikein antoisasta illasta!

Maarit Teuri aloitti tilaisuuden.
Emilia Osmala ohjasi osallistujia työskentelemään ja jakamaan kokemuksia itselle tärkeiden aiheiden parissa.
Onnistumisen reseptejä
Yhdistyslaturi 3.4.2019 Nummen seuratalolla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun