Lohjan Kylät ry

Kylä- ja asukasyhdistysten yhteistyöjärjestö

Saukkolan kylätoimintayhdistys ry jakaa vähävaraisille ruokaa

Saukkolan kylätoimintayhdistys ry on vilkas yhdistys, joka järjestää jos jonkunlaista toimintaa kylällä, on siltakeilauksen epäviralliset mm-kilpailut, on yhteislauluiltoja ja käsityöiltoja. Näiden lisäksi yhdistys järjestää ruokajaon vähävaraisille saukkolalaisille viikottain.

Saukkolan kylätoimintayhdistys ry:n puheenjohtaja Marianne Laitinen

Kylätoimintayhdistyksen vapaaehtoiset hakevat jaettavan ruuan Lohjalta, A-Killalta ja puheenjohtajan mukaan jaossa oleva ruoka saadaan aina jaettua kokonaan. Lämminhenkinen jako antaa tilaa jokaiselle hakijalle, iäkkäämmille ja huonommin liikkuville on autettu kassit ja paketit. Moni jää juttelemaan kuulumisia, onpa jakoa suoritettu haitarimusiikin ja yhteislaulunkin tahdissa.

Kuva: Carita Holmberg

Ruokajaon tulevaisuus Saukkolassa on epävarmaa, sillä kylätalo, jossa jako suoritetaan, on kaupungin omistamassa kiinteistössä ja talo on yksi niistä kiinteistöistä, joita kaupunki tullee myymään. Kylätoimintayhdistys jatkaa silti iloista, vilkasta ja kekseliästä toimintaansa myönteisellä otteella ja tulevaisuuteen toiveikkaana eteenpäin katsovana. Voit lukea lisää ihanasta yhdistyksestä ja heidän toiminnastaan täältä: http://saukkola.org/

Ruokajako
Vihreääkin löytyy
Saukkolan kylätoimintayhdistys ry jakaa vähävaraisille ruokaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun