Lohjan Kylät ry

Martin Tupa kerää ihmiset yhteen

Tasainen puheensorina, pullan tuoksu, iloiset tervehdykset ja tervetulotoivotukset saattelivat kyläasiamiehen Martin Tupaan heti kynnyksellä. Ihana esimerkki kylän yrityksen halusta osallistua kylän toimintaan ja luoda yhteisöllisyyttä. Kauppias on useasti tuonut esiin yhteistyöhalunsa toimia yhdistysten ja kyläläisten kanssa.

Lohjalla Saukkolan kauppiaan motto kuvaa erittäin hyvin kaupan ja kauppiaan toiminta-ajatusta.

Kun kylä voi hyvin, kauppakin voi hyvin.”

Saukkolassa sijaitsevan K-Market Landenin kauppias Miikka halusi lisätä kylän elinvoimaa ja mahdollistaa kyläläisten kohtaamiset.

Kuva: Kesko

Miikka on aiemminkin ideoinut ja toiminut kylän hyväksi. Asiakkaiden yhteydenottojen ja huolen huonoista kulkuyhteyksistä syntyi päätös tarjota ilmainen kauppakyyti. Ajatuksena oli, että monet tuntuivat kaipaavan myymäläautoa. Miksi viedä kauppa ihmisten luo, kun voi tuoda ihmiset palveluiden ääreen? Hän otti yhteyttä paikalliseen liikennöitsijään, jolla oli ollut samanlaisia ajatuksia ja koulubussi toimettomana keskellä aamupäivää. Tästä lähti pidetty kokeilu, jonka jatkuvuutta ja sen eri ratkaisuja mietitään.

Moni asiakas oli myös pyytänyt kotiinkuljetusta, mutta Landen haluaisi kääntää verkkokauppa-ajattelua ja tuoda ihmiset kylälle. Se synnyttäisi yhteisöllisyyttä ja ihmisten kaipaamaan paikallisuutta sekä toisi elävyyttä kylään. Toki kauppias on vastannut verkkokauppatarpeeseen, etenkin heille, joille liikkuminen kaupalle ei ole mahdollista tai haluaa muutoin käyttää kotiinkuljetuksen tuomia mahdollisuuksia.

K-market Landen on myös mm jakanut hävikkiruokia kylällä, tukenut lasten ja nuorten harrastustoimintaa sekä kauppias on osallistunut ahkerasti kylän kehittämiskeskusteluihin.

Miikka Landen: – Martin tupa on koko kylän yhteinen olohuone jossa voi joka perjantai klo 13.30-15.00 piipahtaa kahvittelemaan vaikkapa kauppareissun yhteydessä. Juttuseuraa löytyy aina ja lapsiperheetkin viihtyvät kun pienokaisille löytyy mehun ja munkin lisäksi omaa pientä puuhasteltavaa. Täällä voimme ihan vain pysähtyä hetkeksi ja kohdata toisiamme ja se tuo iloa toivottavasti monille, niin vanhoille kuin nuorille!

Tervetuloa siis ihan kaiken ikäiset. Kaikki tarjottava on täysin ilmaista. Pannussa lämpiää kahvit ja tarjolla on Landenin suussa sulavia karjalanpiirakoita sekä Jokioisten tuoreita hillomunkkeja! Myös teetä ja sekamehua on tarjolla.

Kauppiaana törmäsin vastaavaan hankkeeseen toisen K-Kauppiaan toimesta ja innostuin heti ideasta! Koko kylän yhteinen olohuone! Vau! Kohtaan monesti työssäni ihmisiä joille kauppareissu itsessään on tärkeä kohtaamispaikka ja halusin, että siihen kohtaamiseen liittyisi enemmänkin! Eikä kyse ole vain yksinäisyydestä. Tänne voi aidosti tulla kuka vain ja saamme kylän yhteishenkeä aidosti kohotettua!

Harmittavasti kauppani sisältä ei löytynyt tämänkaltaiselle tilaisuudelle paikkaa joten pyysin apua seurakunnalta. Sovimme, että kauppias tarjoaa tarjoiltavat ja seurakunta siihen tarvittavan tilan sekä henkilön kuka tilaisuudessa tarjoilee ja auttaa tarpeen mukaan. Yhdessä loimme Martin tuvan! Nimi tulee Landenin kaupan perustajalta, minun isoisältäni Martilta. Ennen vanhaan kyläkauppa oli koko kylän sydän ja haluan uskoa siihen nykypäivänäkin! Siksi tarvitsemme koko kylän yhteisen olohuoneen! Siis tervetuloa! Tavataan tuvalla!

Martin Tuvalla yhdessäolon innoittamana kyläläiset alkoivat jo suunnittelemaan yhteistä retkeä esimerkiksi teatteriin tai konserttiin Lohjalle.

Kauppias on tuonut myös esiin Keskon teettämän kyläkauppatutkimuksen, jonka mukaan ”Lähipalveluiden säilyminen omalla alueella koetaan tärkeäksi asiaksi. Se nousee yhtä merkittäväksi kuin huoli ympäristön saastumisesta ja ilmastonmuutoksesta. ”

Lähikauppa omalla lähialueella tärkeä kaikenikäisille

Lähikauppa koetaan erittäin tärkeäksi elementiksi ihmisten omaa lähialuetta ajateltaessa. Ilmiö korostuu kaikissa ikäluokissa aina diginatiiveista teineistä eläkeläisiin. Vaikuttaisikin siltä, että lähikauppa vastaa hyvin sekä kiireisen arjen haasteisiin että ikääntyvän väestön tarpeisiin.

Yhteisöllisyys ja tutut ihmiset tärkeitä tekijöitä alueyhteisössä

Omalla lähialueella korostuvat luonnollisesti tärkeimpinä hyvin rationaaliset tekijät, kuten peruspalvelut, lähikauppa ja liikenneyhteydet, mutta heti niiden jälkeen korkealle nousevat hyvät muistot sekä ihmisten tunteminen lähialueelta. (lähde: https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/kylakauppatarinat/lahikaupalla-on-keskeinen-rooli-hyvassa-arjessa )

Lisää kyläkauppatutkimuksesta: https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/kylakauppatarinat/lahikaupalla-on-keskeinen-rooli-hyvassa-arjessa

Kyläkauppatutkimus: https://www.k-ruoka.fi/contentassets/15eaf7f92d8f49ff9577bfaa73918b57/uusi-k-ryhma_kylakauppatutkimus_2018.pdf

Martin Tupa kerää ihmiset yhteen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun