Lohjan Kylät ry

Karstu-Paloniemi-Roution aluetoimikunnan kokouksessa 25.2.2020

Routionmäen kokoussali oli lähes täynnä keskustelijoita, kun elinvoimajohtaja Pekka Puistosalo ja kaavoitusarkkitehti Iiris Koivula olivat puhumassa Paloniemen ja Rajaportin kaavoituksista.

Erityisesti Kiinan tilanne kiinnosti erityisesti Paloniemen ollessa kyseessä, sillä ns kiinalaishanke epäilemättä on vaakalaudalla nykyisellä maailmantilanteessa ja koronavirustilanteessa.

Paloniemen alueella on myös löydetty kaksi erillistä muinaisjäännösaluetta, ja alueelle ehdotetaankin muinaisjäännösrajausta, suojausaluerajaus, jossa alue jakaantuu kahdeksi eri osaksi.

L90 Asemakaavaehdotus tullee kesällä lautakunnan käsittelyyn.

Raportti ”Lohja Paloniemi 2 muinaisjäännöksen kartoitus 2019” on julkisesti tutustuttavissa netissä: https://lohja.emmi.fi/l/7f-jTMW_DFDj

Kuuntelijat kommentoivat ja kyselivät ahkerasti ja voikin sanoa, että Karstu-Paloniemi-Routio ei ollut vain kuulemassa, vaan osallistumassa.

Karstu-Paloniemi-Roution aluetoimikunnan kokouksessa 25.2.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun