Lohjan Kylät ry

Kylä- ja asukasyhdistysten yhteistyöjärjestö

Uutiskirje 1/2021

Lohjan Kylät ry Uutiskirje 1/2021


Terveiset Lohjan Kyliltä! Vuosi on alkanut vauhdikkaasti ja runsaslumisena. Toimivat kylät -hankkeelle tehtiin alkukesästä muutoshakemus huomioimaan koronavirustilannetta Suomessa. Muutoshakemus hyväksyttiin ja hanke jatkuu 15.4.2021 saakka. Lisäksi muutoshakemuksessa hyväksyttiin sisällölliseksi lisätavoitteeksi selvittää ja laatia julkaisu tai koonti Suomessa toimivista lähidemokratian hyvistä käytänteistä. Lisätavoite luotiin joidenkin tapahtumatavoitteiden mahdollisesti jäädessä vajaiksi vallitsevan tilanteen takia.  Alkuvuoden toimintaa käynnistellään valtakunnallisia ohjeistuksia huomioiden.
 
Laita kalenteriin! Hankkeen lopputilaisuus on 8.4.2021, jossa myös ko. julkaisu esitellään.

Lohjalla pohditaan lähidemokratian kehittämistä ja Lohjan Kylät ry:n hallitus on tehnyt oman esityksensä kehittämisvaihtoehdoista. Esitys perustuu kyläasiamiehen laajasta perehtymisestä oman sekä muiden kaupunkien lähidemokratiatoimintaan ja osallistuvan budjetoinnin toimintoihin ja mahdollisuuksiin. Ehdotusmallit on esitetty alueiden johtokunnalle ja esitys viedään kaupunginhallituksen kutsumaan seminaariin helmikuun alussa.

Lohjan Kylät ry on yhdessä Lohjan kaupungin kanssa hakenut Sitran ”Demokratian kapeikot” koulutusohjelmaan, jossa pyritään kaventamaan demokratiavajetta. Kevään aikana kuulemme, pääsemmekö myös Sitran puitteissa kehittämään lähidemokratiaa ja oppimaan uutta!
 
Ykkösakseli ja Lohjan Kylät järjestävät maanantaina 8.2.2021 webinaarin, jossa kerrotaan vinkkejä tiedotteen kirjoittamiseen. Hyvä tiedote nousee parhaimmillaan mediassa uutiseksi. Webinaarin toinen aihe on yhteistyö median kanssa. Miten yhdistyksen tai hankkeen kannattaisi kertoa itsestään medialle? Webinaarin kouluttajana on Haloo maaseutu -viestintähankkeen viestinnän asiantuntija Janica Vilen. Länsi-Uusimaan uutispäällikkö Henna Sotamaa-Leino tuo webinaariin median näkökulman. Ilmoittaudu viimeistään torstaina 4.2.2021! Lue lisää tilaisuudesta: https://www.ykkosakseli.fi/vinkkeja-tiedotteen-kirjoittamiseen-ja-mediayhteistyohon/
 
Lohjan Kylät ry:n hallitus on järjestäytynyt, puheenjohtajana jatkaa Heikki Hanhimäki ja taloudenhoitajana Pirjo Sjögren. Varapuheenjohtajaksi ja sihteeriksi valittiin Pusulasta Liisa Jääskeläinen.

Hallituksen muut jäsenet ja varajäsenet ovat:
Kaarina Kari
Petteri Kokkarinen
Hilkka-Mari Lehto
Timo Ruohomäki
Vesa Ryyppö
Marjo-Riitta Salmela
Tuisku Ahlfors
Mirka Järvinen
Heikki Mäkinen
Paavo Virtanen

Töitä Suomesta Oy laajentaa toimintansa koskemaan koko maata. Yhtiö avaa toimipisteen jokaisessa maakunnassa. ”Uskon yhtiön visioon, jonka mukaan olemme markkinajohtaja ja luotetuin maaseudun työvoimapalveluiden tarjoaja vuonna 2025”, kertoo Suomen Kylien puheenjohtaja Petri Rinne Maaseudun Tulevaisuuden jutussa 18.1.2021. Suomen Kylät on mukana yhtiössä.

Maaseudun Tulevaisuuden artikkeli asiasta:
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1293552


Toivottavasti nähdään taas pian kylillä!
Kyläasiamies Lotta Paakkunainen
Uutiskirje 1/2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun