Lohjan Kylät ry

Kylä- ja asukasyhdistysten yhteistyöjärjestö

Kyläasiamiehen blogi 2019-2021

Pullin kylän kesätapahtuma 20.7.2019

Pullin kylän kesätapahtuman järjestivät Väänteenjoen alueen kyläyhdistys ry yhteistyössä Pullin koulun vanhempainyhdistyksen kanssa. Tapahtumassa juhlistettiin kylän uutta frisbeegolf-rataa, joka onkin upea osoitus jälleen kylien talkoohengestä, yhdessätekemisestä ja ilosta sekä aluetoimikuntien rahoituksen oikeasta ja hyvästä käytöstä. Alueiden johtokunta myönsi radan mahdollistamiseen 1500 euroa. Tapahtuman avasi asukasyhdistyksen varapuheenjohtaja Katriina Nousiainen Tapahtumaan pyydettiin myös kyläasiamies puhumaan ja koska […]

Kyläasiamiesten terkut (lomalla 15.7-3.8.2019)

Kevät ja alkukesä on nyt paketissa ja kyläasiamiehet levähtävät lomalla 15.7-3.8.2019. Pullin kyläkoulu- ja kesätapahtumassa käymme kuitenkin 20.7. Tänä aikana kävimme kahdeksassa kyläyhdistyksen kokouksessa, kahdessa aluetoimikunnan kokouksessa, kahdessa alueiden johtokunnan kokouksessa ja 14 kylätapahtumassa. Freesasimme nettisivut, logon ja saimme alkuun viestinnän kehittämistä myös yhdistyksissä, pidimme viestintäinfon Pusulassa, meistä tehtiin kaksi juttua paikallislehtiin (Länsi-Uusimaa ja Karkkilan […]

Lasten tapahtumassa Karjalohjalla, kylätalo Kehrässä 13.7.2019

Kylätalo Kehrä Karjalohjalla järjesti nyt kolmatta kertaa lasten tapahtuman ja jälleen ilma todella suosi. Kyläasiamies kävi kohderyhmään kuuluvan perheenjäsenen kanssa tapahtumassa ja lapsi oli erittäin tyytyväinen. Tapahtumassa oli Vainu-koiria (voit lukea heistä lisää linkistä: http://elainetsijakoirat.fi/) , kaarnalaivojen tekoa, lasten arpajaiset ja monipuolisesti paljon muutakin! Ihana tapahtuma, jossa kohderyhmä, lapset oli todella hienosti otettu huomioon, heidän […]

Sirkusfestivaali Pusu 2019

Kyläasiamiehet piipahtivat sirkusfestivaali Pusussa Pusulan Töllin myllyllä. Lyhyen videohaastattelun tapahtuman järjestäjiltä voit katsoa tästä: Tapahtuman sivulta: Sirkusfestivaali Pusu on nykysirkusfestivaali Lohjan Pusulassa, joka yhdistelee eri taiteenaloja luoden ihmisläheisen ja helposti lähestyttävän kulttuurikokemuksen. Festivaalin keskus ja sydän on lähes 100-vuotias edelleen toiminnassa oleva Töllin Mylly, joka sijaitsee historiallisessa koskimiljöössä, muutaman kilometrin päässä Pusulan keskustasta. https://sirkusfestivaalipusu.com Kävimme katsomassa […]

Juhannusjuhlaa Nummella

Nummen kyläyhdistys ry ja Pro Pitkäjärvi ry ovat järjestäneet perinteeksi muodostuneen juhannusjuhlan nyt jo kymmenettä kertaa Rantalanpuistossa. Viime vuonna juhla peruuntui kurjan sään vuoksi ja tänä vuonna ei kokkoa saanut metsäpalovaaran vuoksi polttaa, mutta juhla vietettiin kuitenkin. Voit lukea lisää Nummen kyläyhdistys ry:stä: http://nummilaiset.fi/ ja Pro Pitkäjärvi ry:stä: http://www.propitkajarvi.fi/ Juhla oli lämminhenkinen ja iloinen. Kiitos […]

Avoimet kylät Väänteenjoella 8.6.2019

Avoimet kylät-päivänä Väänteenjoen alueen kyläyhdistys ry järjesti yhdessä Palvelukoti Jokelan kanssa upean tapahtuman, josta oli iloa niin alueen asukkaille kuin hoitokodin asukkaillekin. Ihanaa ja upeaa tuoda tapahtuma lähelle heitä, jotka eivät muuten olisi pystyneet osallistumaan ja samalla tuoda palvelukotia tutummaksi alueen asukkaille. Palvelukodin alue on upea ja tilava alue järjestää virikkeitä ja tapahtumaa, kuitenkin niin, […]

Viestintäinfo ja kyläasiamiesten iltavastaanotto Pusulassa 11.6.2019

Toimivat kylät-hankkeen viestintäinfo ja samalla ensimmäinen kyläasiamiesten iltavastaanotto pidettiin Pusulassa, Pikku Omenassa tiistaina, 11.6.2019. Mukana oli innokas joukko pusulalaisia aktiiveja. Tilaisuus oli todella hyvä ja keskusteleva. Saimme hyviä vinkkejä asukkaiden aktivoinnin herättelyyn, kysymyksiä selvitettäviksi ja ihania tarinoita jaettavaksi. Kyläkauppakeskus Pikku Omena (lue lisää Pikku Omenasta) on lämminhenkinen perheyritys, jossa koko perhe pääsee osalliseksi toiminnasta. Kiinteistössä […]

Avoimet kylät Lohjalla 8.6.2019

Lohjalla avoimiin kyliin osallistui tänä vuonna 15 ilmoitettua tapahtumaa, tämän lisäksi oli lukuisia muitakin tapahtumia, esimerkiksi kyläkauppapäivä alueen Saleissa sekä K-marketeissa naapurikahvit. Kyläasiamies aloitti kesäapulaisensa kanssa päivän Sammatista, jossa olikin heti aamuyhdeksältä säpinää. Sammatista lähdimme Lohjansaareen, upean saaristoseuran vieraaksi. Lohjansaaressa on asukkaita 200 ja mökkiläisten tultua asukasmäärä kasvaa 2000 henkeen! Saaristoseurassa on jäseniä 600. Karjalohjalla […]

Kesä alkoi Routiolla ja Tavolan kesän avajaisilla

Kevät! Keväällä luonto herää ja niin heräävät myös kylien tapahtumat. Routiopäivillä 18.5.2019 nautittiin ihanasta kevätsäästä, suuresta kävijämäärästä ja hyvästä seurasta. https://www.routioseura.fi/ Routiopäivät on muodostuneet jo perinteeksi, ne järjestettiin nyt kahdennettatoista kertaa. Ohjelmassa oli huomioitu niin perheen pienimmät kuin iäkkäämmätkin asukkaat. Myös Tavola-seuran ( https://sites.google.com/site/tavolaseura/home ) tapahtuma oli kerännyt suuren määrän kyläläisiä ja mökkiläisiä kesän avajaisiin. […]

Ykkösakselin Hankeilta Ahmoon työväentalolla

Artikkelikuvassa vasemmalta Ykkösakselin toiminnanjohtaja Maarit Teuri, kyläasiamiehet Lotta Paakkunainen ja Paula Ojansuu, Ykkösakselin hankeneuvojat Jaana Joutsen ja Anu Pekanniemi. Kuvan on ottanut Paavo Hacklin Ykkösakselin sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin Ahmoon työväentalolla 7.5.2019. Perinteisesti ennen vuosikokousta oli kutsuttu hankkeita esittäytymään, eikä tämä vuosi ollut poikkeus ja Lohjan Kylät ry:n hankkeen työntekijät oli kutsuttu kertomaan Toimivat kylät-hankkeesta. Hankkeistaan […]

Siirry sivun alkuun